Blogi on ollut hiljainen muutaman kuukauden ajan, johtuen siitä että tärkeämmät asiat pudottivat sen päivityksen hetkeksi aikataulujen ulkopuolelle. Nyt löytyy taas aikaa. Aloitetaan pienellä linkkikavalkaadilla; tässä kolme tutustumisen arvoista sivustoa ja yksi hyvä artikkeli.

ThickBox - kompakti ja siisti versiointi *.box -efektistä. Toteutettu jQueryllä.

Codeigniter - MVC Framework PHP:lle, sai minutkin innostumaan varsinaisen koodisorvin ääreen pitkästä aikaa. Learning curve on tasainen viiva ja onnistumisen kokemukset taattuja. Kevyempi ja “helpompi” kuin esim. Cake PHP. Tuotannollisista ominaisuuksista en sano mitään, kun en niitä osaa arvioida.

TableSorter - HTML-taulujen sorttausominaisuudet jQueryllä. Toimii kuin junan vessa.

Digital Web Magazinesta bongasin jutun EllisLabsin sivustojen visujen uudelleensuunnittelusta. Artikkelin alussa on hupaisa keskustelu Yhdysvaltojen ja Kanadan raja-asemalta:

US/Canada Border Officer: “Are you coming for business or pleasure sir?”
Me: “Business”
Officer: “What is the nature of your stay?”
Me: “I’m a web developer and I’m meeting with a client in Oregon to discuss a project.”
Border Officer: “What’s the name of the client?”
Me: “pMachine.”
Officer: “Are you bringing any websites with you?”
Me: Blank stare
Officer: “Do you have any websites in the car, sir?”
Me: “Ummm… no, websites are on servers; I’m not bringing anything physical with me.”
Officer: “Then how do you bring them to your client?”
Me: “Umm… I’m actually just going to meet with the client to discuss a website, I’m not bringing them anything.”
Officer: “Okay, then, enjoy your stay.”
( 30 seconds of silence )
Heather: “Next time, you say, ‘For pleasure.’”

Olen kypsytellyt ideaa. Se liittyy siihen miten blogeihin voidaan tuoda sisältöä järjestelmällisesti ulkopuolelta. Oikeastaan tämä ei ole oma ideani, vaan ihan se tavallinen malli “perinteisistä” medioista. En ole ihan varma toimisiko se, mutta tekisi melkein mieleni kokeilla.

Nimittäin lehdistötiedotteet. Tiedättehän niitä “Blaa blaa, solmimme yhteistyösopimuksen blaablaa, blaa blaa blaa.” -tiedotteita joita satelee päivittäin lehtiin, radioihin ja televisiotoimituksiin. Tylsä skenaario, lisätään ripaus kaks-piste-nollaa ja sitä “Tärkeää asiaa” josta suomen blogosfääri jaagasi pari kuukautta sitten. Entäpä jos olisi olemassa jonkinlainen “yhteisöllinen tietotoimisto” jonka läpi tiedotteet puristettaisiin ja jossa jyvät erottuisivat akanoista. Ne tärkeät asiat. Käytännössä se voisi toimia vaikkapa siten, että bloggaaja A haluaa kirjoittaa merkinnän ja kaipaa sen pohjaksi ajankohtaista aihetta, jonka palvelu tarjoaa. Bloggaaja merkkaa kirjoittaneensa aiheesta ja voilá aihe nousee pykälän ylöspäin jonkinlaisella ajankohtaisuusakselilla. Kun kymmenen innokasta on osallistunut saman aiheen julkiseen puimiseen, voitaisiin se lisätä “Tärkeät asiat” listalle. Enpä tiedä. Kiinnostaisiko bloggaajia? Kiinnostaisiko tiedottajia tai markkinointiväkeä?

Ainakin viraaleiden ja ruohonjuuritason tiedonantojen läpi saamiseen tämä voisi toimia. Ehkä joskus bloggaajatkin kaipaisivat jutunjuurta?

Kysymys jota olen miettinyt kun olen tähyillyt täältä Internet-aallon harjanteelta sinne syvän keskinkertaisuuden vesihautaan. Tällä hetkellä sisällön määrä kasvaa sellaisella vauhdilla että jo nyt on vaikea pysyä perässä. Mistä tiedän tarttuuko omaan haaviini oleellisia asioita informaatiotsunamista joka huuhtoo ylitseni joka päivä? Jos minun pitäisi kantaa korteni siihen 2.0-kekoon jota kaikki haluavat käpistellä, olisi korteni painava ja sen nimi olisi sisällöntuotannon eksponentiaalinen kasvu ja laadun lasku.

Vielä nyt, vuonna 2007 kaikki jaksavat riemuita kymmenistä päivittäisistä YouTube-videoista, uusista mashupeista joissa yhdistellään flickr, Google Maps ja jokin muu hieno uusi palvelu innovatiivisella tavalla. Ja minä katsoin Internetiä - ja katso - se oli hyvä. Olen oikeasti innostunut lähes päivittäin jostain uudesta asiasta johon kvepissä törmään. Mutta entä viiden vuoden päästä? Vaikka vaihtaisin (ja olen jo vaihtanut, I kid you not) televisioon käyttämäni ajan Internetin seuraamiseen, en silti pysyisi perässä, saisi kaikkea irti ammatillisesti, tiedollisesti tai viihdekäytössä. Sisältöä tulee olemaan “liikaa” (on jo nyt) ja siitä suurin osa ei kiinnosta ketään. Onko tämä ongelma? Ainakin se on haaste ja mahdollisuus.

Visioin tässä päivänä eräänä uudenlaista palvelua, joka perustuisi - ei sisällöntuottoon tai yhteisöllisyyteen - vaan informaation hallintaan. Itse voisin maksaa ihan oikeaa rahaa siitä että joku ystävällinen sielu kasaisi raportin Internetin tärkeimmistä kuulumisista omien mieltymysteni perusteella sopivaan päivittäiseen pakettiin. Enkä tarkoita nyt että lukisin vain sopivia RSS-syötteitä, siihenkin menee aivan tajuttomasti aikaa. Ja aika, se on rajallista. Maksaisin siis siitä että minun ei tarvitsisi selailla tunteja päivässä ja voisin silti todeta että “wanha” seuraavan päivän linkeistä. Voisiko Internet tarjota kasvualustan uusille “palveluammateille”?

Yleisradiokin on herännyt Web 2.0 -ilmiöön. Juttu on tosin hieman kevyehkö, etten sanoisi amatöörimäinen.

“Internetin parissa pitkään työskennelleet kuitenkin naurahtavat, kun heille mainitaan web 2.0:sta. Heidän mukaansa mikään tähän trendisanaan liitetty tekniikka ei ole uusi. Nyt ne on vain liitetty yhden markkinointislogaanin alle.”

Minä olen työskennellyt Internetin parissa, kohtuullisen pitkään, enkä kyllä naurahda. Jos nauran niin nauran hypelle, mutta “2.0″ saattaa silti olla parasta mitä Internetille ja sen parissa työskenteleville (puhumattakaan käyttäjistä) on pitkään aikaan tapahtunut. Ja tekniikkakin on osin uutta, ainakin tekniikan käyttötapa on uusi.

“Termillä siis vain markkinoidaan uudenlaisia palveluita tuottavia yhtiöitä. Kyseessä on siis ehkä samanlainen hehkutus, kuin oli vuosituhannen alussa ennen uusmediayhtiöiden konkurssiaaltoa.”

Kyseessä on siis ehkä? Miksi muka? Web 2.0 ei enteile konkurssiaaltoa, pikemminkin alan nopeaa kasvua. Ihmiset käyttävät aikaa netissä koko ajan enemmän. En olisi huolissani. Termin laventaminen vain hehkutukseksi tai markkinointikikaksi osoittaa aikamoista lappusilmäilyä. Artikkelin ehdoton helmi on kuitenkin seuraava:

“Yrityksille käyttäjien itse luomat sisällöt aiheuttavat uusia ongelmia. Ne eivät ole ainakaan vielä keksineet, miten katsojien itsensä tekemällä materiaalilla voisi ansaita.

Yksi tapa on tietenkin ujuttaa suosituimmille sivuille mainoksia. Tässä ei kuitenkaan ainakaan vielä olla onnistuttu. Edes miljoonia käyttäjiä kuukaudessa keräävä YouTube ei ole onnistunut tekemään voittoa.”

Miksei käyttäjien luomalla materiaalilla voisi ansaita? YouTuben näennäinen voitottomuus lienee kaikkea muuta kuin ongelma (ainakin palvelun tekijät lienevät myyntisummaan tyytyväisiä) ja uskon että Googlen huvipuistossa - jota myös toimistoksi kutsutaan - on jo keksitty läjällinen ideoita millä käyttäjämassat ja näkyvyys muutetaan riihikuivaksi. Homma lienee kiinni enää siitä koska potti päätetään räjäyttää. Sama homma muiden suosittujen palvelujen kanssa. Eipä taida Digg tai Technoratikaan tuskailla tämän käyttäjien tuottaman materiaalin hyödyntämisen kanssa.

Kriittinen ote on toki syytä muistaa, mutta lapsi on hyvä huomata pesuveden joukosta.

Puuttumatta varsinaiseen politiikkaan täytyy kommentoida itusen verran sitä että tulevat eduskuntavaalit ovat ensimmäiset “Internet-vaalit” siinä mielessä että nyt ne suuret ja kankeatkin puolueet ovat vihdoin könynneet tänne ihmisten ilmoille.

Varsinaiset vaalit 2.0 ovat siis ovella ja viimeisien kuukausien aikana on ehdokkaiden etunimisukunimi.fi -sivustoja ilmestynyt kuin sieniä sateella. Kovasti trendikäs blogikin löytyy jo vanhemmaltakin ehdokkaalta ja kovin innokkaasti niihin tunnutaan kirjoiteltavan. Kaikilla ei selvästikään vielä ole niinsanotusti “peliväline hallussa”, mutta ainakin yritystä löytyy. Hyvä niin. Varhaisimmat linnut ovat jo syöneet matoja mahan täydeltä netissäkin, esimerkkinä tästä vaikkapa Kasvi.org joka on keikkunut Blogilistan top-listan kärkiasemissa jo varsin pitkään. Ei varmastikaan mikään ihan pieni tekijä ehdokkaan ajatusten välittämisessä suurelle yleisölle.

Puolueet ovat panostaneet nettiin tällä kierroksella enemmän kuin koskaan aikasemmin - myös rahaa - tämä toivottavasti tarkoittaa sitä että osa siitä aikasemmin banderolleihin ja tienvarsiserpentiiniin varatusta potista siirtyy Internet-työläisten leivän päälle.

Tulkinta.net jää mielenkiinnolla seuraamaan mikä puolueista masinoi itsensä vaalivoittoon.

Muutama rivi siitä “vallankumouksesta” minkä Web 2.0 sai aikaan. Toisin kuin silloin taantumuksellisina 1.0 -aikoina, kvepi kakkonen sisältää myyviä termejä. Katsokaas kun “joukkojen älykkyys”, “verkottuminen” ja “yhteisöllisyys” ovat jotain sellaista joilla myyntipalavereissa voidaan iskeä juuri atk-ajokorttinsa suorittanutta asiakasta siihen akupisteeseen jolla on suora korrelaatio rahapussin nyöreihin. Web 2.0 on jotain sellaista jota myyjätkin voivat käyttää. Ja sekös ilahduttaa trenditutkijaa sekä innokasta myyntimiestä ja jollain tasolla ahdistaa niitä jotka aukaisevat sen notepadin(/emacsin/whatnot-tekstieditorin) joka aamu. Kyseessä on rehellinen trendi, se on mielestäni hienoa ja kannatettavaa. Trendien kanssa pärjää, niille voi naureskella ja hymyillen harjoittaa itsekin (ks. blogin logon heijastus ja se pieni beta-tähti oikealla). Trendit tuovat julkisuutta, käyttäjiä ja rahaa koko nettibisnekselle.

Mutta kun trendistä tulee jotain elämää suurempaa ja kun se sekoitetaan tekniikkaan, ollaan ongelmissa. Asiaa on puitu täällä interwebissä (kulkeeko tälläkin oma versionumero?) runsaastikin ja Suomen blogoslaviassakin on silloin tällöin taitettu aiheesta peistä. Viimeksi Schizo-Janne avautui siitä miten kakkoskvepi (keksin näitä termejä tarpeen mukaan lisää, koska tuo Web 2.0 on jo niin perhanan kulunut) on potku kiveksille ja kuinka ne fakkiutuneet koodaajat eivät tajua että nyt liikutaan abstraktilla trenditasolla jossa puhutaan Internetin rajattomista mahdollisuuksista. Omat kaksi senttiäni: kiva trendi, mutta ymmärrän myös konehuoneen kalmoja.

Havainnoillistan ongelmaa pienellä fiktiivisellä dialogilla, paikkana IT-yrityksen neuvotteluhuone ja paikalla myyjä (Trendsetter 2.0, jatkossa TS) sekä koodaajakalmo (jatkossa tuttavallisesti “kalmo”).

TS: Hyvää huomenta(2.0), kuis menee?

Kalmo: No, ihan hyvin. Taistellut tässä juuri selainyhteensopivuuksien kanssa kun on niin vaikeeta saada mitään toimimaan yhtä aikaa IE kutosella ja Safarilla.

TS: Jepjep, hei kuule, myytiin just iso Web 2.0 -palvelu asiakas IsoRahalle, sun tarttis tulla koodaan Ajaxia ja tehdään tästä niinku ensin sellanen ilmanen beta-versio ja tarjotaan netin käyttäjille oma API tähän palveluun.

Kalmo: Jahas, siis että asynkronoituja selainkutsuja Javascriptilla. Minkäslainen palvelu on tulossa ja miksikäs siihen pitäis saada oma API?

TS: No kun puhuttiin ton IsoRahan uuden markkinointipäällikön kanssa että pitäis saada sitä älykästä joukkoa hyödynnettyä ja vähän pitkää häntää kehiin. Tarkotus ois tehdä jotain yhtä mageeta kun Google Maps, äläkä kuule puhu mistään Javascriptista kun tää on Ajaxia, sitä uutta juttua. Ja API pitäs saada, että saadaan niinkun jengi mukaan touhuun, ilmasta sisällöntuotantoa ja sellasta.

Kalmo: No siis, Ajax on osin Javascriptia ja.. äh.. no mikäs se teidän idea sitten oli?

TS: No siis kelaa, tehdään Ruby on Railsilla limenvihreä IsoRaha.fi -sivusto, beta-versio tietenkin, jossa kaikki latautuu Ajaxilla ja jossa on paljon sellasta transparentteja png-kuvia ja layereita ja Ajax-animaatioita. Sitten API:n kautta jengi voi laittaa omille sivuilleen sellasen nappulan missä näkyy paljonko on käyttäny IsoRahan palveluita.

Kalmo: Miksi Ajaxilla? Miksi Ruby on Railsilla? Mikä API? Miksei normaaleita sivulatauksia, jotka eivät ole Javascript -riippuvaisia? Miksei kehitetä .NET tai PHP-ympäristöön jotka jo osataan ja joista löytyisi valmiit asennukset? Löytyykö näille härpäkkeille perusteluja?

TS: Taantumuksellinen nörtti! Tää tehdään nyt näillä uusilla jutuilla ja unohda jo se Javascript! IsoRaha on luvannut että saadaan tähän kehitykseen massia ja nyt täytyy hei seurata näitä juttuja ja tehdä asiat uudella tavalla. Ja siis se API on se että jengi voi laittaa sen napin sinne niitten verkkoblogiin. Yritä nyt miettiä sitä isoa kuvaa ja tulevaisuutta ja sitä älykästä joukkoa ja pitkää häntää. Nyt täytyy takoa ja ottaa tää verkottuminen ja sosiaalinen webbi haltuun, viraalimarkkinointia ja käyttäjien sisällöntuotantoa tietsä?

Kalmo: Jaa se nappi oli se API.. ok, no lähdenpä tästä keittämään kahvit ja rutisemaan blogiini siitä miksi Webin “uusi versio” on paskaa.
….

Ehkei ihan Platonin dialogien luokkaa, mutta dialogi 2.0 kuitenkin

Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus on julkaissut Web 2.0 -oppaan. Pamfletti vaikuttaa oikeinkin pätevältä vaikkakin jo valmiiksi hirvittävästä buzzword-ähkystä kärsivän ilmiön termistön suomennokset aiheuttavat kevyttä tahatonta komiikkaa.
Muutamia asioita käsitän itse hieman toisin, olen ymmärtänyt esimerkiksi Mashupin hieman eri tavalla (oppaassa tiettyjä yleistyksiä; Mashup-ohjelmointi perustuu JavaScript-kieleen yms.), mutta eipä näistä muistakaan termeistä ole yksimielisyyteen päästy juuri missään. En valita, esimerkillistä toimintaa TIEKEltä, vaikka korkein aallonharja onkin ehkä jo ohitettu.

Päivän linkki:

Go2Web20.net

Varsin kattavan oloinen Ajax-härpäke (uusi termilanseeraus) kvepi 2.0 -palveluista. Onko tämä nyt sitä pitkää häntää?

Nyt täytyy lainata suurta idoliani, ympäristötieteiden maisteri Jaakko Parantaista ja todeta rehellisesti: Juuri tästä asiasta en mitään tiedä.

Nimittäin siitä voiko sisällöntuotannolla oikeasti elättää itsensä. Itse olen pyörinyt nettikuvioissa lähinnä toteuttajan roolissa, en asiakkaan tai sisällöntuottajan. Tiedän että nettisivustoilla voi tehdä rahaa, tiedän senkin että mainostulot voivat suositussa palvelussa olla jopa Suomen mittakaavassa ihan kiitettäviä. Väittävätpä “Amerikan serkut” että kun ostat heiltä oppaan AdSense-onneen niin voit tienata “viisinumeroisia summia” ihan ihka-omilla kotisivuillasi.

Se mikä minua kiinnostaisi tietää, on että voiko ihan tavallinen “nettipulliainen” - sanotaan nyt vaikkapa Pirjo 38v, lähihoitaja joka perusti blogin ammatissaan kohtaamista elämäntarinoista - tienata kohtuullisia taskurahoja asettamalla pari mainosta sivuilleen? Riittääkö Suomessa lukijapotentiaalia niin paljon että mainostaminen kannattaisi? Juuri tästä asiasta en mitään tiedä. Jos teillä on mielipiteitä niin kuulisin niitä mielelläni. Periaatteessa ajatus on mielestäni hieno ja kannatettava, mutta voiko kuuminkaan blogilistan konkari kerätä sellaisen lukijakaartin että voisi vetäytyä edes sairaanhoitajan palkalla blogieläkkeelle raapustelemaan merkintöjä kokopäivätoimisesti? Jostain syystä Blogoslaviassa tuntuu vallitsevan osittain myös jonkinlainen kunniakoodisto siitä että mainokset ovat pahoja juttuja, että tämä on harrastus ja kahviropojen tienaaminen olisi (kansalais)journalistisen etiikan vastaista toimintaa, sielunsa myymistä.

Tiedän että on olemassa kokopäivätoimisia bloggaajia, mainittakoon tässä yhteydessä vaikkapa ameriikantäti Heather, jonka Dooce -blogi elättää rouvan, tämän miehen, lapsen sekä koiran. Jännityksellä odotan singahtaako Suomen blogitaivaalle jossain vaiheessa tällainen kiintotähti. Jotenkin epäilen että kielialue ja potentiaalinen lukijakunta on liian pieni, mutta aina sopii toivoa.

Lähdin kasaamaan omaksi sisältösivukseen Web 2.0 -käsitteitä, suomeksi. Tarkoitus on lisäillä silloin tällöin ymmärrettävässä muodossa olevia tiivistelmiä aiheeseen liittyen.

Flash. Se muistuttaa siinä mielessä hieman valkosipulijäätelöä, ei oikein tiedä miten siihen pitäisi suhtautua. Toisaalta se on oikeasti paras tapa tuoda selainympäristöön ääntä, videokuvaa ja niitä kaikkia hienoja juttuja joita nimetän “härpäkkeiksi”. Toisaalta se on väärinkäytettynä hidas (toivoo nimim. kapea laajakaista), epäkäytännöllinen hakukoneiden suhteen ja no, se nyt ei vaan ole sitä mihin me kvepi-natsit pyrimme, eli strictiin merkkauskieleen jossa on tasan yksi tagi ja fonttina system.

Niin ja eihän se ole avoin formaatti. Vaikkakin niin laajalti se flash-liitännäinen löytyy selaimista että välillä ihan yllättää.

Silloin tällöin ei-teknisen-mutta-palvelua-suunnittelevan väen kanssa toimiessa tulee usein törmänneeksi nk. “flash-argumenttiin”. Flash-argumentin perusteella sivustolla olevat elementit kannattaa a) laittaa liikkumaan b) vaihtumaan c) välkkymään d) soimaan e) jotain muuta yhtä fiksua, KOSKA se on mahdollista. Niin ja naapurinkin sivustolla oli flash-intro ja kymmenen megan video joka piti ladata ennenkuin pääsi eteenpäin. Flashilla on ehdottomasti paikkansa, se on hyvin käytettynä erinomainen lisä sivustoon ja taivaan lahja silloin kun jotain täytyy animoida tai luoda jonkinlainen visuaalinen koukku. Käytön tulee vain olla perusteltua. Se harvoin on sitä. Vaikken tunnustaudu minkäänluokan web-fasistiksi, niin on olemassa yksi asia joka saa aikaan mielihalun repiä hiirikäteni irti ihan vaan että olisi jotain millä heittää näyttöä; nimittäin kokonaan flashilla tehdyt sivustot. Et voi linkata suoraan alasivuun, et voi mennä sivustolle katsomatta kahden minuutin “taidepläjäystä” aina vain uudestaan, et voi käyttää navigaatiota joka usein lilluu ympäri selainikkunaa, joudut kuuntelemaan “taustamusiikkia” joka tunkee niistä luureista herkkiin tärykalvoihisi joita lempibiisisi parasta aikaa hyväilee.

Sitten taas, välillä törmää härpäkkeisiin jotka ovat niin hienoja että antaa anteeksi ne kauhistukset joihin useimmin törmää, antaa anteeksi senkin että Flashin (sen itse softan) käyttöliittymä on hirvittävä ja että kyseessä on suljettu formaatti.

Niinkuin nyt vaikka tämä Päivän linkki:

FC64Emulator

Flashilla toteutettu Commodore64 -emulaattori.